DVD-levyn kannessa elokuvaa mainostetaan vaikuttavimpana sotaelokuvana Steven Spielbergin "Pelastakaa sotamies Ryanin" (1998) jälkeen. Olen muutaman kerran yrittänyt katsoa elokuvan huonolla menestyksellä. Normandian maihinnousu on aina jäänyt kesken. Loputon räiskintä ei jaksa kiinnostaa.
Esimerkiksi Leffatykin elokuva-arvostelijat "Pelastakaa sotamies Ryan" jakaa kahtia. Jotkut pitävät Spielbergin mustavalkoisesta amerikkakeskeisyydestä ja Tom Hanksista. Toiset eivät voi sietää elokuvaa samoista syistä. Elokuva sai aikoinaan viisi (5) Oscaria, ja sitä suitsutettiin jopa kaikkien aikojen parhaana sotaelokuvana juuri näyttävän, puoli tuntia kestävän maihinnousukohtauksen takia.
Suomenkielisessä Wikipediassa "Pelastakaa sotamies Ryania" pannaan halvalla, jos niin saa sanoa. Joku hyväkäs on poiminut kaikki mahdolliset tosiasiavirheet, joita elokuvasta löytyy. Wiki panee miettimään mikä merkitys yksityiskohdilla on yksityiskohtaisessa ja jopa inhorealistisessa kuvauksessa. Ehkä monet pienet virheet sopivat juuri mustavalkoiseen maailmankuvaan. Tarkoitus pyhittää keinot.
Kiinalaisen Fen Xiaogangin ohjaaman elokuvan nimi "Assembly" (2007) viittaa pieneen 47 miehen joukkoon Kiinan vapautusarmeijan sotilaita, joiden tehtävänä oli vuoden 1948 sisällissodassa puolustaa Wen-joen eteläpuolta ja viivyttää Kuomintangin määrällisesti moninkertaisten ja varustelutasoltaan parempien joukkojen etenemistä sisämaassa. Mm. USA toimitti Kuomintangille modernia aseistusta, mikä selittää materiaalisen ylivoiman. Saattaa tuntua oudolta, että Kiinan massiivisella armeijalla oli myös miehistöpulaa, mutta huomio oli tuohon aikaan monissa eri konfliktipesäkkeissä, ja armeijan yksiköt hajallaan eri puolilla maata. Joukkojen liikuttelu paikasta toiseen oli hidasta. Koreoiden tilanne oli kärjistymässä samoin tilanne Tiibetissä. Toisessa maailmansodassa Kiinan tilanne muistutti Suomen tilannetta tosin, sillä erotuksella, että Suomi oli Saksan puolella ja Kiina yritti hätistää japanilaiset maastaan. Kiina kävi vielä 40-luvun lopulla omaa "Lapin sotaansa" Japania vastaan vallatessaan takaisin Japanin miehittämiä alueita jne. Tilanne maassa oli sanalla sanoen kaoottinen.
Kapteeni Gu Zidin komppanianrippeet materiaaleineen sijoitettiin hylättyyn hiilikaivokseen. Puolikomppania sai käyttöönsä sen, mitä vapautusarmeijalta tuohon aikaan irtosi. Kivääreitä oli riittävästi ja niihin ammuksia. Kuomintangin panssareita vastaan oli yksi pieni kanuuna ja Molotovin cocktaileja. Tehokkaimmat aseet olivat kaksi konekivääriä, joihin ei ollut rajattomasti ammuksia. Pataljoonalla ei ollut yhtään ylimääräistä miestä luovuttaa Gulle. Lopulta Gu sai kinutuksi joukkoonsa opettaja Wangin, josta hän teki "poliittisen upseerin", jonka tehtävänä oli pitää yllä taistelutahtoa ja -moraalia. Gun hankkima täydennysmies oli sikäli erikoinen valinta, että opettaja pelkäsi kuollakseen sotaa, räjähteleviä ammuksia puhumattakaan mistään lähitaistelusta. Hän oli porukan heikon lenkki, pelkuri, jossa Gu näki potentiaalia. Asetelma oli siis lähtökohdiltaan epätoivoinen.
Kapteeni Gu Zidin miesten vahvuutena oli vankka lähitaistelukokemus. Kaivamissaan juoksuhaudoissa he pystyivät taistelemaan vihollista vastaan. Tosin lähitaistelu ei ollut realistinen vaihtoehto moninkertaista miesylivoimaa vastaan. Sitäkin tuli välttää viimeiseen asti. Ainoa toivo oli se, että he saisivat pidettyä Kuomintangin joukot edes jonkin aikaa mahdollisimman kaukana itsestään konekivääreillään. Jonkin aikaa tämä taktiikka toimikin, mutta sitten tulivat ensin tykistökeskitykset ja sen jälkeen panssarivaunut. Vähäinen miesjoukko hupeni nopeaa tahtia.
Pataljoonan komentaja oli lähettäessään miehet lähes varmaan kuolemaan - tosin Gu Zidin suostumuksella -käskenyt näitä, yhden kovapintaisen komppanian rippeitä, pitämään asemansa aina siihen asti kunnes he kuulevat sotatorven äänen. Ajatuksena oli, että torven äänen kuultuaan he voisivat turvallisesti vetäytyä joen rannalta sisämaahan ja liittyä muuhun pataljoonaan. Muussa tapauksessa heidän tuli taistella viimeiseen mieheen asti.
Jossain vaiheessa (miesten kannalta katsottuna) Normandian maihinnousun veroista taistelua osa miehistä väitti jo kuulleensa torven äänen. Kapteeni Gu Zidi, eikä myöskään hänen poliittinen upseerinsa Wang olleet torven ääntä kuulleet, joten Gu antoi sotilailleen lopulta vapaat kädet joko jatkaa taistelua tai vetäytyä muun pataljoonan mukana. Kaikki jatkoivat.
Viikkoja myöhemmin Gu Zidi herää sotilassairaalassa, jonne hän on jollain tavoin joutunut. Hänen joukkonsa oli onnistunut tehtävässään ja vapautusarmeija ehti viivytystaistelun ansiosta saada tarvitsemansa täydennystä ja pidettyä Kuomintangin kurissa. Gun miehet olivat kuitenkin häntä itseään lukuunottamatta kaikki kuolleet, eikä heistä ollut itseasiassa jäänyt mitään tietoa jäljelle. Kaivoskäytävät jonne haavoittuneet ja kaatuneet taistelujen aikana kuljetettiin, oli varmuuden vuoksi räjäytetty ja ruumiit olivat jääneet sinne. Gu ei voinut millään tavoin todistaa, kuka hän oli ja mihin pataljoonaan kuului, koska mitään todisteita hänen henkiinjäämisestään tai miesten kuolemasta ei ollut, eikä kukaan pataljoonassa enää häntä tuntenut, kun komentajakin oli vaihtunut.
Sairaalan ainoa mahdollisuus oli tietojen puuttumisen takia kotiuttaa monia vammoja taisteluissa saanut Gu Zidi, mitä hän ei itse kuitenkaan halunnut. Kun sairaalaan tuli upseereita, jotka rekrytoivat sotilaita Korean sotaan, Gu tarttui tilaisuuteen, ja pian hän oli jälleen taistelujen tohinassa mukana. Korean sodan jälkeen hän alkaa selvittää, mitä Wen-joen etelärannalla oikein tapahtui ja hän yritti etsiä todisteita miehistään. Epäilyksenä kansanarmeijalla oli, että miehet olivat omia aikojaan lähteneet taistelujen jälkeen tai niiden aikana käpykaartiin tms., mitkä oletukset ja väitteet Gu Zidin oli mahdotonta niellä.
Lopulta Gu Zidin uurastuksen ansiosta selvisi, mitä hänen komppanialleen oikein oli tapahtunut. He olivat kuin olivatkin olleet Kiinan vapautusarmeijan sankareita, ja samalla Gu Zidi puhdisti myös oman maineensa. Jokainen sai "Mannerheimin ristinsä". Kuolleiden mitalit luonnollisesti toimitettiin omaisille, mikä puhdisti mm. Gu Zidin poliittisen upseerin opettajan Wangin maineen ja helpotti tämän lesken elämää.
Juoneltaan Fen Xiaogangin "Assembly" (2007) on kuin suoraa jatkoa II maailmansodan sotaelokuvien lajityypille, ja se on mielenkiintoinen juuri siksi, miten vähän se poikkeaa länsimaisesta ajattelu- ja toimintatavasta. Taistelu sosialistisen ja kapitalisten kansallisvaltion puolesta ei olennaisesti eroa toisistaan. Modernin yhteiskunnan sodankäynti on samankaltaista kaikkialla, ja ihmiset samalla tavalla suurten sotakoneistojen pieniä osia.
Sodan mielettömyyttä ja merkitsettömyyttä yritetään häivyttää luomalla sankaruutta teoista, jotka eivät ole ollenkaan sankarillisia vaan lähinnä typeriä kuten "Tuntematon sotilas" - tyylinen panssarivaunun tuhoaminen Molotovin cocktaililla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti