Heti näiden elokuvien jälkeen tehty "Petosten kehä" (1981) on jäänyt edellisten varjoon. Schlöndorff on ollut tuottelias ohjaaja aina viime vuosiin asti, ja hänen filmografiastaan löytyy liki 40 työtä. Hän on työstänyt myös kahden klassikkokirjan Marcel Proustin "Swannin rakkauden" (1984) ja Henry Millerin "Kauppamatkustajan kuoleman" (1985) pohjalta elokuvan.
"Petosten kehä" ei ole ihan tavallinen elokuva, vaikka sen voi sellaisena katsoa. Schlöndorff seuraa sivullisena saksalaisen sotajournalistin Georg Laschen elämää Libanonin sisällissodan alkuvaiheessa vuoden 1975 Beirutissa. Laschen on alusta alkaen aivan hukassa, sillä hän ei tajua missä mennään, mitä ympärillä tapahtuu. Tilannetta pahentaa se, että toimittajat ja heidän valokuvaajansa ovat koko ajan tapahtumien keskellä ja he joutuvat luovimaan eri ryhmittymien välillä. Kaikki haluavat että tapahtumista kerrotaan heidän kannaltaan. Toimittajien silmien edessä jopa tapetaan siviilejä, jotta omalle asialle saataisiin julkisuutta.
Georg Laschen on lisäksi lähtenyt Libanoniin pakoon yksityisen elämänsä vaikeuksia. Hän ei ole oikeastaan kovin kiinnostunut siitä, mitä Libanonissa tapahtuu. Lähtiessään Hampurista Laschen ja hänen vaimonsa olivat päättäneet asumuserosta. Beirutissa hän tapaa leskeksi jääneen vanhan, niinikään saksalaisen, naistuttavansa Ariane Nasserin, joka oli ollut naimisissa muslimimiehen kanssa. Heidän välilleen roihahtaa lyhyt romanssi, josta Georg on enemmän kiinnostunut kuin siitä, että hänen ympärillään ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä.
Elokuvassa on pitkiä kohtauksia, joissa Laschen vain vaeltaa Arianen luo Beirutin katuja toimittajien suosimasta hotelli Beirutissa kaupungin länsiosaan, jota hallitsevat shia-muslimit ja joita tukee mm. PLO. Itäosassa asuvat kristityt, falangistit ym. ryhmittymät, ja välillä vaikuttaa siltä, että kaikki käyvät avointa sotaa kaupungin kaduilla toisiaan vastaan. (Mikä pitikin paikkansa.) Kuin ihmeen kaupalla Georg Laschen ei kertaakaan saa naarmuakaan kävellessään ja juostessaan mitä pahimman näköisten paikkojen ohi ja läpi. Ihmisiä kuolee koko ajan ympärillä ja hän näkee palavia autoja ja taloja sekä jatkuvia kranaatti-iskuja ym. Kun hän vain vilauttaa saksalaista lehdistökorttiaan, hän selviää kaikista tilanteista.
Aluksi Laschen kirjoittaa saksalaisille lehdille ja uutistoimistoille tapahtumista. Siis lähinnä kuvaa sodan julmuutta, kertoo kuolleiden määristä ja ihmisten kohtelusta viileän objektiivisesti. Mutta tappamisesta tulee nopeasti arkipäivää. Se ei tunnu enää miltään - edes uutisen arvoiselta asialta, joten toimittaja jättää kirjoittamisen ja keskittyy mielensä sisäiseen todellisuuteen. Hän samastuu yhä enemmän sodan siiviileihin, joiden joukkoon hän joutuu jatkuvasti suojautumaan taisteluilta. Varsinkin hänen valokuvaajansa on kärmeissään, mitä Georg oikein puuhastelee. Kyse ei voi olla pelkästään siitä, että hänellä on rakastaja kaupungissa. Toimittaja ei hoida hommiaan. Valokuvat tarvitsevat tuekseen myös tekstiä, ja sitä Laschenilta ei synny. Tai teksti on päätöntä moralisointia.
Yhden kerran Georg sitten joutuu keskelle kranaattikeskitystä. Oikeistolaisten, kristillisten falangistien tai jonkun muun puolisotilaallisen ryhmittymän kohteena on kerrostalo, jossa on suuri joukko siviilejä. Kranaatteja tulee läpi seinien ja ihmisiä kuolee ja lentelee pitkin seiniä. Georg heittäytyy maahan, eikä jälleen saa naarmuakaan, mutta hänen päälleen kaatuu muslimimies kuolleena. Georg jää puristuksiin hänen alleen ja saa paniikin. Hän onnistuu tempaisemaan mukanaan kuljettamansa veitsen lahkeestaan - ja iskee silmittömästi miestä useita kertoja. Ja lopulta saa kammettua hänet päältään. Georg ryntää pois paikasta aivan sekaisena, ja palaa takaisin hotelli Beirutiin.
Hotellisissa Laschen menee veriset vaatteet päällä suihkuun ja vähitellen riisuu vaatteet päältään ja jää pitkäksi aikaa suihkuun pesemään sodan jälkiä pois iholtaan. Länsimaiset toimittajat ovat lähdössä maasta seuraavana päivänä, mutta Georg tekee ratkaisunsa, että hän jää maahan. Hän kokee että hänestä on tullut osa näitä ihmisiä ja tätä sotaa ja ennen muuta Ariane Nasserin kautta, jossa hän näkee kohtalonsa. Käydessään illalla yllättäen Arianen luona hän näkee, että tämän luona onkin jo joku. Georg jää ulos odottamaan vieraan lähtöä. Hän huomaa, että kyse on PLO:n taistelijasta, joka on Arianen rakastaja.
Laschen tajuaa itsepetoksen ja petoksen. Hän on laskenut kaiken Arianen varaan, vaikka on nimenomaan sanonut tälle, ettei aio jäädä Libanoniin vaan on vain jonkin aikaa työmatkalla maassa. Hänen varaansa ei Ariane voinut tulevaisuuttaan rakentaa. Eikä Ariane toisaalta ollut kieltänyt, etteikö hänellä miehensä jälkeen olisi ollut rakastajia. Georg oli vain yksi monista. Georg manaa naiviuttaan ja tyhmyyttään ja palaa takaisin hotelliin. Muut toimittajat ovat lähteneet maasta, ja hän jää yksin hotelli Beirutiin. Joitain päiviä odotettuaan hänenkin onnistuu päästä pois maasta. Hampuriin palattuaan hän ajaa vaimonsa luo. Katsojan annetaan ymmärtää, että asumusero ei johda jatkotoimenpiteisiin vaan pariskunta lapsineen jatkaa keskiluokkaisen porvarillista elämäänsä 70-luvun Länsi-Saksassa.
