Irwin Allenin "Liekehtivä torni" (1974) on oman lajityyppinsä, katastrofifilmien klassikko, jota ei ole aika syönyt. Olen nähnyt elokuvan 3-4 kertaa aiemmin, viimeksi pian syyskuun 11. päivän jälkeen vuonna 2001.
Elokuva on realistinen kuvaus siitä, mitä tapahtuu, kun maailman korkein rakennus San Fransiscossa heti valmistuttuaan syttyy palamaan huonosti tehtyjen sähkötöiden takia. Neljän miljoonan dollarin säästöjen takia menetettiin 2oo ihmishenkeä. Lasitalo oli avajaisgaalan aikaan, jolloin tulipalo syttyi, melkein tyhjillään. Juhlavieraat olivat ylimmässä 135. kerroksessa. Tulipalo lähti liikkeelle 81. kerroksesta ylikuumenneista johdoista. Sprinkleritkään eivät toimineet silloin kuin olisi pitänyt.
Mitään erityistä juonta tämän genren elokuvissa ei ole, mutta "Liekehtivässä tornissa" kerrotaan välähdyksenomaisesti monenlaisista ihmisistä, jotka joutuvat raivoavien liekkien takia hetkellisesti ahdinkoon ja menettävät jopa henkensä.
Merwyn Grote luonnehtii osuvasti Internet Movie Databasessa (IMBd) elokuvaa: "Liekehtivä torni osoittaa, miten kehno filmi voi olla loistava. Toisin kuin yleisesti ajatellaan erikoiseffektit ja onnistunut stunttityö voivat kompensoida tähtien työtä. Huono käsikirjoitus, kömpelö ohjaus ja todella amatöörimainen näyttelijäntyö eivät haittaa." Elokuvan puolustukseksi on sanottavissa, että se täyttää oman lajityyppinsä odotukset oikein hyvin. Monet onnistuneet yksityiskohdat tekevät elokuvasta katsojan kannalta nautittavan niin ettei huomaakaan istuneensa liki kolme tuntia kyllästymättä.
Elokuvan Lasitornin suunnitelleella arkkitehdilla (Marlon Brando) ja San Fransiscon palopäälliköllä (Steve McQueen) on oma osuutensa onnistuneessa katrastrofielokuvassa. Arkkitehti Doug Roberts alkaa lomalta palattuaan määrätietoisesti selvittää, miksi uuden talon varastossa oli yllättäen syttynyt tulipalo. Hänelle selviää hyvin pian karu totuus, että talon rakennuttaja on tehnyt väärissä paikoissa säästöjä, mitkä ovat tehneet talosta aikapommin. Kun palo sitten alkaa levitä useista eri pesäkkeistä samaan aikaan palopäällikkö Michael O´Hallohran saa hanskattua kokonaistilanteen nopeasti, vaikka tuli lopulta saakin ylivallan uurastavista pelastusmiehistä.
Robertsin ja O´Hallohranin yhteistyöllä tuli sitten lopulta saadaan myös taltutettua, kun palopäällikkö keksii räjäyttää talon yläkerroksissa olevat vesisäiliöt ja kertaheitolla sammuttaa jo liki koko taloon levinneen palon. Siis katastrofielokuvan edellyttämät suuret sankarit saatiin tälläkin kertaa aikaiseksi. Myös tragedioita oli riittämiin ja uhrauksia muiden hyväksikin tehtiin niitäkin. Maisemahissiin pantiin ensin naiset (ja lapset). Tosin maisemahissi jumittui rakennuksen puoliväliin, mistä se jouduttiin helikopterilla hakemaan.
Angstia kuoleman edellä kuvattiin hienosti, ja joidenkin kommentoijien mukaan yksi kohtaus oli ylitse muiden. Dan Bigelow (Robert Wagner) ja Lorrie (Susan Flannery) rakastelevat muusta maailmasta mitään tietämättä. Sitten Danin on aika lähteä, sillä Lorrien aviomies on tulossa tms. Kun hän avaa makuuhuoneen oven, hän huomaa, että olohuone on jo liekeissä. Dan sulkee rauhallisesti oven ja keksii jonkin tekosyyn, miksi hän ei vielä lähdekään eikä hän kerro Lorrielle mitä oli nähnyt.
Sitten savua alkaa tulla oven alta, ja Danin pitää antaa Lorrielle jokin selitys asiaan. Hän soittaa puhelimella (muka) talon vahtimestarille, ja kertoo Lorrielle, että palomiehet ovat tulossa selvittämään tilanteen. Ei mitään hätää. Dan hakee kylpyhuoneesta märkiä pyyhkeitä, joilla estää savun tulemisen makuuhuoneeseen.
Kuluu jonkin aikaa. Savua alkaa tulla yhä enemmän. Lorrie katsoo Daniin, ja Dan kertoo totuuden. Puhelin ei toiminut, eikä apua ole tulossa. He ovat omillaan. Dan sanoo kuitenkin ettei pidä huolestua. Hän heittää märän peitteen päälleen ja sanoo rohkaisevasti Lorrielle, että hän oli aikoinaan varsinainen pikajuoksija. Dan avaa oven ja ryntää olohuoneen läpi ja pyrkii kohti porraskäytävää - onnistumatta.
Dan syttyy liekkeihin ja lopulta kaatuu tajuttomana maahan huoneiston toisella puolen. Lorrie on nähnyt tilanteen ja joutuu paniikkiin. Hän sulkee makuuhuoneen oven ja paiskaa tuolin läpi makuuhuoneen ikkunan, jolloin tuli räjähdysmäisesti saa makuuhuoneen valtaansa ja heittää Lorrien palavana ikkunasta ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti