Viimeisin "Tohtori Jekyll ja Mr Hyde" (2002) on Maurice Phillipsin ohjaama TV-elokuva, ja se näytettiin jokin aika sitten MTV3:lla.
Alkuperäinen kertomus on oman aikansa tuote. Moderni yhteiskunta oli vasta muotoutumassa, ja ihmiset olivat kiinnostuneita mm. psyykkeeseen liittyvistä kysymyksistä joutuessaan jatkuvasti tekemisiin itselleen vieraiden ihmisten kanssa. - Pari vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen Lontoota kuohutti ensimmäinen massamurhaaja Viiltäjä-Jack, joka tappoi prostituoituja.
Stevensonin romaani tiivisti sen aikaisen käsityksen ihmisen mielen toiminnasta. Samaan tapaan kuin myöhemmin Freudilla ihmisellä oli jonkinlainen yliminä (Tri Jekyllin minä) ja alitajunta (Mr Hyde) sekä tohtorin omaan taustaan liittyvä porvarillinen minä, jota pidettiin itsestäänselvyytenä. - Pahuus liitettiin alitajuntaan, hyvyys yliminään. Yliminän, Tri Jekyllin, tehtävä oli hallita pientä lasta sisällään, joka halusi tehdä pahaa. Joka ei osannut erottaa oikeaa väärästä.
Tohtorin kertomus alkaa sillä, miten hän kertoo olevansa tietoinen sisällään olevasta pahuudesta. Omalla kohdallaan hän ei pidä sitä ongelmana, mutta hänen ympärillään on paljon pahuutta. Pahuus tarkoittaa mm. (työväenluokkaisia) huvituksia, prostituutiota, pelaamista ja viinan juontia. Tilanteesta tohtori Jekyll löytää kunnianhimoisen missionsa. Hän alkaa kehittää lääkettä, joka eliminoisi pahuuden ihmisistä, jotta viiltäjä-jackejä ei pääsisi tulemaan. Mutta hän tunnetusti epäonnistuu katkerasti - ja tekee lopulta itsemurhan.
Uusin "Tohtori Jekyll ja Mr Hyde" -elokuva on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Esim. Suomessa sitä on pidetty yleensä keskinkertaisena elokuvana verrattuna vuosien 1931 ja 1941 elokuviin, jotka noudattelevat pilkulleen alkuperäistä tarinaa ja ovat perinteistä kauhua.
Jotkut pitävät viimeistä elokuvaa parhaana versiona. Ero näkemysten välillä on suuri. Viimeisimmässä versiossa ei korosteta hyvä ja pahan, Jekyllin ja Hyden, eroa, mikä saattaa hämmentää. Myös tohtori Jekyll on kauhea, myös Hydessa on jotain hyvää. Hyvä ja paha ovat sekoitus, eivät mustavalkoinen asetelma kuin alkuperäisessä kirjassa.
Kirjassa mennään erojen korostamisessa ajan psykologisten käsitysten mukaisesti äärimmäisyyksiin. Rikollisen ja pahan on näytettävä myös sellaiselta. Mr Hyde on pieni, ruma ja karvainen kun taas Tohtori Jekyll on suuri, komea ja huolitellun näköinen mies.
Elokuvassa Mr Hyde ja Tohtori Jekyll ovat samannäköisiä. Katsoja ei voi ulkoisten piirteiden, ehkä vain joidenkin ilmeiden perusteella, erottaa hyvän pahasta. Tohtori Jekyllin persoonallisuus on selvästi jakaantunut. Hänellä on kaksi minää. Paha ei ole pelkästään alitajuntaa, eikä hyvä (kristillistä) moraalia edustava yliminä.
2000-luvun ihmisille elokuva on ajankohtainen siksi, että lääkeaineita käytetään yhä enemmän psyyken ongelmien sääntelyssä. Sikäli Tohtori Jekyllin työ on jatkunut aina tähän päivään asti ja jatkuu edelleen. Tämän päivän paha mielessä on mm. masennus, johon käytetään aina vain enemmän lääkkeitä. Myös aiemmin esim. lobotomialla hoidetty skitsofrenia pysyy nykyään lääkeaineilla kurissa jne. jne.
Elokuva on tieteen kritiikkiä, tieteen, joka tapahtuu piilossa valvovilta silmiltä yritysten laboratorioissa. Pahan eristämisestä mielestä lääkkeillä on varmasti rajansa. Jossain vaiheessa on puututtava siihen, mikä yhteiskunnassa aiheuttaa laajamittaista psyykkistä vammautumista.
Tohtorin tarina opettaa miten hyvä tahto, tahto hyvään, ei riitä. On oltava myös keinoja varmistaa, että tahdottu hyvä myös toteutuu halutussa muodossa. Ja onko tuo tahdottu hyvä myös kohteena olevien ihmisten kannalta hyvä asia vai vain tahtojan kannalta edistyksellistä. Tohtori Jekyll sai haluamiaan kiksejä, hän vapautui estoistaan rohdoillaan. Kyse ei ollut pelkästään pahuudesta vaan puhtaan porvarillisesta nautinnonhalusta. Samaan aikaan siitä kuitenkin aiheutui muille haittaa. Hän toistuvasti pieksi rajusti rakastellessaan prostituoidun, joka suostui siihen, koska tohtori maksoi hyvin. Hän tunsi itsensä viriiliksi ja nuoreksi, aistit olivat valppaana kuin ihmissudella, mutta samaan aikaan katuja vaelteleva eläin pahoinpiteli ihmisiä ja sai siitä nautintoa.
Elokuva on myös kertomus miesten ystävyydestä, ja mitkä ovat pitkällisenkin ystävyyden rajat. Lakimies herra Utterson, tohtori Lanyon, Sir Danvers Carew ja Richard Mr Enfield sekä tohtori Jekyll muodostavat miesverkoston, jotka olivat jatkuvasti yhteyksissä toisiinsa. He luottivat toisiinsa ja olivat valmiita uhrauksiin toistensa puolesta. Mr Hyden tulo kuvioihin tohtori Jekyllin ystävänä sekoitti ryhmän dynamiikkaa. Muut eivät ymmärtäneet mistä oli kyse ja he epäilivät kaikkea muuta kuin sitä, mistä todellisuudessa oli kyse. Kun totuus paljastui, silloinkin he vielä suojelivat vanhaa ystäväänsä. Itsemurha oli ikään kuin Jekyllin rangaistus synneistään ja itsessään herättämästään pahuudesta, joka ei ollut tahallista. Hän oli siis syyntakeeton tehdessään rikoksiaan. Mutta syyllinen siihen, että lähti kokeilemaan ihmisyyden rajoja kehittelemällä rohtojaan ja testaamalla niitä hallitsemattomasti itseensä.
Elokuva käsittelee hienosti myös muiden kuin tohtori Jekyllin moraalia. Lakimies Utterson venyttää laillisen ja laittoman välistä rajaa, kun kyse on ystävyyden ylläpitämisestä. Sir Danvers Carew katsoo läpi sormien tohtori Jekyllin kokeiluita, koska hän itse saattaa hyötyä niistä parlamenttivaaleissa. myös Jekyllin palkoolliset käyttävät tilannetta hyväkseen hyötyäkseen Jekyllin kustannuksella. Lopulta näyttää siltä, että hyväntahtoisesta Jekyllistä ja hänen toisesta minästään Hydestä tulee yhteiskunnan uhri.
Edes mielisairaala ei piittaa potilaistaan, sillä elokuvaan on rakennettu juonikuvio, jossa mr Hyde alun pitäen onkin aito potilas, joka sattumalta kuolee juuri ennen kuin Jekyll on saamassa hänet käyttöönsä - ja Jekyllin täytyy tämän takia alkaa tehdä kokeita itsellään.
Linkki: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde
http://www.gutenberg.org/etext/43
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti