"Ihmeiden tekijä"

Oletko sattunut näkemään TV:stä koskaan "Supernannyä"? Sitä ihmenaista, joka auttaa perhettä kuin perhettä saamaan kuria ja järjestystä taloon, jota hallitsevat tyranneina 3-5-vuotiaat lapset vanhempien voimatta tehdä yhtään mitään.

Arthur Pennin "Ihmeiden tekijä" (1962) on todiste siitä, että supererityisopettajia on ollut jo 1800-luvun lopulla.

Elokuvan opettaja on Annie Sullivan ja kuurosokea lapsi Helen Keller. Ja tämä tarina on tosi niin kuin tosi-TV:n tarinat.

Sullivan on itse rutiköyhästä perheestä, ja ollut itsekin sokeutua lapsena. Hän käyttää vahvoja, tummennettuja laseja herkkien silmiensä takia. Annie saa elämässään mahdollisuuden kouluttautua opettajaksi ja sen hän tekee. Helen Keller on hänen ensimmäinen asiakkaansa eikä lainkaan sieltä helpoimmasta päästä.

Vanhemmat Arthur ja Kate Keller eivät ole ollenkaan osanneet kasvattaa tytärtään. He ovat pitäneet häntä jopa vähämielisenä, mikä tietysti johtuu vain heidän omasta kyvyttömyydestään kommunikoida aistivammaisen tyttärensä kanssa. Silti he uskovat, että Helenille voi tehdä .. jotain. Joten he palkkaavat Annien.

Katielle paljastuu heti, miten valtavan urakan hän on saanut. Vanhempien keskeinen kasvatusmenetelmä on ollut sääli, millä perusteella he ovat antaneet tyttärensä tehdä mitä vain hän on hallunnutkaan tehdä välttääkseen tämän raivokohtauksia. Ja Helenhan tekee mitä tahtoo - ja tyrannisoi koko perhettä. Tosin perheen avuliaalla suostumuksella.

Ruokailusta ei tule mitään. Helen kiertää pöytää ja rääpii jokaisen lautaselta mitä haluaa. Kukaan ei sano mitään. Antaa Helenin tehdä mitä tekee. Annie tekee siihen lopun. Hän pysäyttää Helenin - mistä alkaa viikkojen kestävä kädenvääntö aikuisen ja lapsen välillä.

Elokuva kuvaa suorastaan inhorealistisesti Annien ja Helenin fyysistä taistelua, joka muistuttaa välillä villieläimen kesytystä, toisinaan suurten henkien taistelua.

Kun Annie on saanut otettua ensimmäiset vaivaalloiset askeleet Helenin kanssa, vanhemmat sanovat, että nyt riittää. Nyt me pystymme hallitsemaan Heleniä. Annie kuitenkin kysyy: onko se riittävästi. Heidän tyttärensä on hyvin älykäs, vaikkakin aistivammainen. Eivätkö vanhemmat haluaisi antaa Helenille mahdollisuutta oppia tietämään millainen maailma on? Eivätkö he haluaisi oppia yhteistä kieltä, viittomakieltä, jolla voisi kommunikoida mistä tahansa asioista ym.

Valitettavasti elokuva jää puolitiehen. Se ei kerro, jatkoivatko vanhemmat ponnistelujaan tyttärensä eteen vai eivät. Mikä oli Helenin kohtalo? Saiko hän koskaan näyttää mihin hän pystyi, vaikka oli vaikeasti vammainen?