"Solaris"

Andrei Tarkovskin "Solaris" (1974) on yksi suurista tieteiselokuvista, jota tosin en ole koskaan jaksanut katsoa loppuun. Stalislaw Lemin "Solaris" (1961) on taas scifi-kirjallisuuden klassikko, joka vuosia sitten kulki käsieni kautta. Lukunautinto oli suurempi kuin nautinto monituntisesta kuvavirrasta. Sen muistan. Viimeisin, Steven Sonderbeghin "Solaris" (2003), sen sijaan jaksoi pitää koko ajan pihdeissään, vaikka elokuvassa oli myös pitkästyttäviä, pohdiskelevia jaksoja, jotka ilmeisesti kuuluvat scifi-kerrontaan.

Moderni minä-muotoinen kerronta jotenkin sopii Solarikseen, vaikka se ei alun perin ollut siinä mukana. Elokuvan minä, psykologi Chris Kelvin alias George Clooney on yksi suositummista tämän hetken näyttelijöistä, mitä tosin ihmettelen samoin kuin esim. Harrison Fordin tai John Waynen suosiota. Nämä miehet kun eivät varsinaisesti näyttele, he vain ovat, mutta ehkä siinä onkin se juttu.

Kaikki alkaa arkisesti niin kuin aina elokuvissa. Tohtori Klein saa puhelun Solariksesta, joka on jonkinlainen valomeri tai energikeskittymä, jota ihmiset ovat tutkimassa. Avaruusasemalla on alkanut yllättäen tapahtua kummia, mistä tohtori Gibarian ei halua puhelimessa sen tarkempaa kertoa. Hän pyytää - vaatii ystäväänsä tulemaan paikan päälle katsomaan mistä on kyse.

Klein lähtee Solarikseen, ja huomaa heti, että kaikki ei ole kohdallaan. Gibarian on tehnyt itsemurhan. Tämän pikku poika Michael kipittää pitkin avaruusasemaa, eikä asemalla pitäisi olla lapsia. Klein kysyy suoraan aseman johtajalta Gordonilta, mistä on kyse, mutta tämä ei vastaa.  Gordon sanoo vain arvoituksellisesti: "Ennen kuin Se alkaa tapahtua sinullekin ei kannata keskustella." Myöskään aseman toinen elossa oleva ihminen, tohtori Snow ei pysty sanomaan mitään valaisevaa. Joten Chris Klein jää odottamaan.

Ja Se alkaa tapahtua ensimmäisenä yönä. Hänelle ilmestyy hänen kuollut vaimonsa Rheya. Klein on tietoinen, että tämä fyysisestikin todellisen tuntuinen hahmo ei voi olla hänen vaimonsa. Klein houkuttelee Rheyan kopion moduuliin, jonka hän ampuu avaruuteen.

Sama toistuu seuraavana yönä. Rheya tulee taas hänen luokseen. Juteltuaan jonkin aikaa Rheyan kopio tajuaa, ettei hän voi olla Kleinin vaimo. Hän ei esimerkiksi muista mitään itsemurhasta, jonka on tehnyt. Ei myöskään edellispäiväisistä tapahtumista. Järkeiltyään aikansa asiaa Rheya haluaa, että hänet tuhotaan samoin kuin oli tuhottu muitakin samanlaisia klooneja. Chris panee tällä kertaa hanttiin, mutta Rheya huumaa Chrisin. Ja Rheyan kopion toivomusten mukaisesti Gordon tuhoaa hänet.

Johtaja Gordonin suunnitelmana on kloonien tuhoamisen jälkeen palata Maahan. Juuri ennen kuin he ovat lähdössä takaisin, Chris Klein huomaa jotain outoa. Ainoa ihminen, joka heidän lisäkseen on avaruusaluksella ei voikaan olla ihminen. Paneelien sisältä löytyy oikea Snow, jonka tämän kopio on tappanut. Kun kopio-Snowsta on päästy eroon, matka Maahan voi alkaa. Jostain syystä - epäjohdonmukaisesti - aluksessa talsivalle pikkupojalle, joka hänkin on klooni - ei tehdä mitään.

Matkan alussa Klein painii omantunnon tuskiensa kanssa. Hän ei haluaisi jättää kopio-Rheyaa, johon on rakastunut yhtä paljon kuin alkuperäiseen vaimoonsa. Hän päättää vime tingassa kiskoa kypärän päästään ja tapattaa itsensä. Ties mistä syystä. Kenties hän uskoo pääsevänsä kopio-Rheyan luo tällä tavoin tms. Tai hän vain muuten alkoi sekoilla.

Maahan tultuaan Gordon ei selvästikään ollut huomannut, mitä matkan alussa oli tapahtunut. Chrisistä oli tullut oma kopionsa, joka ilmeisesti oli hävittänyt alkuperäisen Chrisin ruumiin. Tohtori Klein jatkaa elämäänsä Maassa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kaiken huippu on se, ettei hän ole aluksi tietoinen siitä, että on kopio. Vasta leikatessaan leipäveitsellä sormeensa hän huomaa, että haava paranee hetkessä - aivan kuten klooneille tapahtui. Nekään eivät saaneet haavoja tai kuolleet niin kuin ihmiset kuolivat vaan ne piti tuhota erityisellä laitteella.

Elokuvan ehkä turhankin liioitteleva loppukohtaus on, kun Chris tajuaa, että myös Rheyan klooni on selviytynyt maahan. Ja he voivat jatkaa elämäänsä Maan ensimmäisenä, luultavasti, kloonipariskuntana. Kuolemattomina. Tulee mieleen Oscar Wilden "Dorian Grayn muotokuva" (1890).